Wednesday, June 9, 2010

Pohjois-kiinalainen monen maun salaatti







Tämän ruoka on tosi helppo valmistaa. Tärkein asia tässä ruoassa on kastike.


Ohje kahdelle:

1. Kastike:
1½ lusikkaa sokeria
2 lusikkaa riisiviinietikkaa tai kiinalaista etikkaa (kuva alhalla)
1 lusikka kiinalaista soija kastiketta
3 lusikkaa oliviöljyä
4 lusikkaa murskattua valkosipulia (4 tai 5 valkosipulinkynttä)
2 lusikkaa chili öljyä
1 lusikka suolaa
3 lusikkaa seesamiöljyä

Laita kaikki mausteet lasiin tai kulhoon ja sekoita ne. Kaada ne salaatin päälle ja sekoita. Lopuksi laita paistettu porsaan jauheliha päälle ja sekoita. Sitten ruoka on valmista nautittavaksi.

2. Salaatti: Kurkku ja papunuudeli (kuva alhalla) ovat tärkeitä. Muut ainekset voivat olla mitä tahansa raikkaan makuisia vihanneksia, jotka voi leikata ohuiksi tikuiksi. Esim. kiinankaali, porkkana, jne.

3. Jauheliha (valinnainen): Tämän voi myös jättää pois. Se voi olla porsaan tai naudan tai sekoitusjauhelihaa (noin 200 grammaa). Laita vähän öljyä wokille ja kuumenna se. Kun se on lämmin, lisää jauheliha ja sekoita vähän aikaa, sitten lisää puoli lusikkaa ruoanlaittoviiniä, lusikka soijakastiketta, lusikka seesamiöljyä, ja puoli lusikkaa jauhettua Sichuan pippuria, ja sekoita. Sitten, kaada ne Papunuudelin päälle ja sekoita kaikki. Sitten tarjoillaan! :=)

Vihje 1: käytä itsetehtyä chili öljyä. Se tekee tästä vielä herkullisemman! Laita murskattua chiliä pieneen kulhoon tai kuppiin. Käytä tavallista öljyä, kummenna se 80 tai 90 asteeseen, sitten kaada se chilin kulhoon. Jos sinä et ole kokeillut aikaisemmin, kaada aluksi vain vähän öljyä chilin päälle. Jos chili muuttuu mustaksi, öljy on liian kuuma. Jos kulhossa ei ole yhtään kuplia, öljy ei ole tarpeeksi kuuma.

Vihje 2: On parempi valmistaa kastike ennen vihanneksia. Kaada se vihannesten päälle kun kaikki on valmista. Jos sen kaataa liian aikaisin, vihanneksista voi tulla vetisiä.

Sichuan Pippuri

Papu Nuudeli (leveä versio)

Papu Nuudeli (ohut versio)

Kiinalainen etikka

No comments:

Post a Comment